Eilen ja tänään on ollut hyvä päivä!

Positiivisen pirtsakkaa fiilistelyä tässäkin postauksessa!


Joku negatiivisten uutisten diggari pian nakkasee mua lumipallolla, kun mie jaksan vuaan pakkasten keskeltä positiivistella ;-) Totta kai meillä jokaisella jokaisessa päivässä on jotain negatiivistakin ja niin minullakin, mutta koko ajan marisemisen sijaan mieluummin koitan levittää positiivisuutta ympärilleni. Kertoa hyvistä fiiliksistä ja onnistumisista, huonoja kokemuksia unohtamattakaan, mutta ilman että jäisin kurjiin kokemuksiin märehtimään ja tuleen makaamaan.

Sunnuntaisen Hämeenlinnassa vietetyn voimanaisurheilun harjoitusleirin jälkeen väsytti kovasti ja lepäilystä huolimatta tiistaina miulla nousi kuume. Keskiviikkoiltana kuume laski pois ja torstaina lepäilin. Perjantaina menin tekemään, yleensä maanantaisin ohjelmassani olevaa, nopeusvoiman harjoituspäivää penkkipunnerruksen maailmassa.

Oli vallan mukavaa, kun oli vallan hyväksi treenikaveriksi muodostunut Jaru mukana. Muut kun ähkivät, tuskailivat ja kiristelivät hampaita, niin myös rupateltiin ja naurettiin. Tehtiin koko ajan asiallisesti hommat kunnolla, mutta niin että kaikessa säilyi lupsakka iloinen kiireetön tekemisen meininki.

Mie, Jaru ja WFC keskustan Hall of Fame! ;-)


Treeni sujui hyvin, mallikkaasti ja sutjakasti, vaikka aiemmin viikolla olleen flunssan huomasi siitä että pidin välillä tavallista enemmän taukoa, ihan varmuudenkin vuoksi. Ja kun ei ollut kiire mihinkään, niin mukavamminhan treenit kiireettömässä ilmapiirissä sujuivat. Jäi hyvä mieli treeneistä. Eilen tuli treenien jälkeen moikkailtua tovereita, hommailtua safkaa, haettua kaliumia luontaistuotekaupasta, poretabletteja apteekista, ja syötyä plus lepäiltyä kotona. Aloin vedellä kisatankkaukseksi vitamiinien ja kaliumin latailua. Ei se ainakaan vähentänyt energisyyttä. Nukahdin hyvissä fiiliksissä.

Tänään aamuvaaka näytti 96,1 kg eli vielä vähemmän kuin eilen. Ei mikään muaailman enetrsisin olo ollut herätessä, myönnän ma, mutta en mie sitä jiäänynnä murehtimmaan ja sänkyyn lötköttämään. Ei muuta kuin murua plus vitamiiniä rintaan tai masuun paremminkin, ja treenaamaan. Motörhead sai kyydittää tällä kertaa vauhtia tähän hieman laiskanletkeään suomenhevoseen joka rautaa roudasi ylös ja alas telineistä rinnalle ja takas ylös samanmatkan selällään penkkipunnerruspenkillä kaaressa maaten. Ei treenit menneet niin hyvin kuin toivoin, mutta ei myöskään niin huonosti kuin olin pelännyt. Tärkeät treenit siinä mielessä, että tulipa tuossa esille asioita mihin pitää erityisesti kiinnittää huomiota ennen kisoja ja kisojen aikana. Kisan aloituspaino pysyy siinä mihin olin sen alunperinkin päättänyt asettaa. Kisoissa sitten katsotaan kuinka korkealle siitä sinä päivänä kiivitään kisapäivän kunnon mukaan.

Uusi voimanostovyöni kaikessa kommeuessaan Sportheavysta hankittuna tännään! ;-)


Treenien jälkeen kävin pesemässä hiet pois ja mutustelin lisää ruokaa, ja vetelin lisää vitamiinia ja mineraaleja kroppaan. Tankkailujen jälkeen lähdimme toverin kanssa kauppaloille. Ensin suunnattiin voimailupuolen vakipuodiksi miulle muodostuneeseen Takojankadun Sportheavyyn, jossa vierähtikin tovi jos toinen. Tutkailimme ensisijaisesti liikkeen painonnosto- ja voimanostovyövalikoimaa, emmekä visiittimme aikana todellakaan olleet ainoita, jotka olivat samalla asialla. Toverille ei löytynyt ihan sopivaa kokoa, mutta ystävälliset myyjät tilasivat sitä liikkeeseen lisää. Miullakin meni oma aikani koittaessa voimanostovöitä. Oisin halunnut Sportheavyn kommeen vyön, mutta siitä ei löytynyt sopivaa kokoa miulle. FAST oli sovittamistani vöistä parhaimmaan koon tarjonnut voimanostovyö, joten sen roudasin kassalle.

Toverin käydessä läpi omaa sovitusurakkaa, juttelin toisen myyjän kanssa, joka oli miulle Metalin Catapultin diilannut. Kiittelin asiakaspalvelusta ja kerroin, että väline oli ollut todella hyvä lämmittelyyn, kuntouttaviin ja palauttaviin treeneihin ja tuttuja penkkipunnerruksen erilaisiin tekniikoihin tutustuttaessa. Mie koen että on mukava antaa positiivista palautetta aina kuin mahdollista!

Tuli pälistyä myös ensiviikon lauantain Savonlinna Record Breakers! -kilpailuista ja ylipäätään voimanosto- ja penkkipunnerruskilpailuista. Juttelemisen ohessa tuli käytyä läpi vitamiini-, lisäravinne-, patukka-, proteiinisipsivalikoimaa yms. ,ja kyllähän sitä tuli lähdettyä kaupasta kahden kauppakassillisen, keveämmän lompakon ja leveämmän hymyn kera.

Kosolti ostoksia Sportheavysta ja hieman Prismastakin. Jonkun, kenen lie, apinaemon koipisetkin kuvvaan mukkaan piäätyneet  ;-)


Taas jälleen kerran vallan miellyttävän ja hyvin palvelluksi tullun Sportheavy-reissun jälkeen tuli suunnattua kohti Kalevan Prismaa. Kalevan Prismasta tuli haettua ensiviikkoa varten soijarouhetta proteiininlähteeksi viikon aikana syötäväksi, kisoja varten valmiiksi urheilujuomaa, kivennäisvettä ja energiajuomaa. Toverikin löysi tarpeellista vaatetta, ruokaa ja muuta sen sellaista Prismasta. Kassit täydempinä, reippailimme kohti lämpöä ja kodinlämpöä.

Tuli tehtyä kauppareissun jälkeen tekniikkatreeniä, katseltua edellisvuoden kilpailuvideoita ja testailtua uutta voimanostovyötä. Vitamiineja taas naamaan ja ruokaa myös. Ensiviikolla parit hyvin kevyet treenit ja perjantai todella kevyt jumppailu vallan kevyellä painolla, ja sitten reissuun kohti kisapaikkaa, vaakaa, ja hotellimajoitusta. Ensiviikosta tulee ihanan jännä ja mukava viikko -JEE!!! <3

Penkkipunnerrusta, vitamiineja, mineraaleja, neste- ja vitamiinitankkausta, treeni- ja kisaravintoa, lisäravinteita ja urheiluvarusteita plus alan kirjallisuutta.. tässäkö tämä miun elämä nyt sitten on tulevien päivien, viikkojen, kuukausien ja vuosien aikana? Kyllä, ja hyvä niin! ;-) Living my dream! <3


On kyllä vallan mukava olo, kun on jotain mieluisaa tehtävää, kaikenlaista pohdittavaa ja koko ajan jotain pientä ja isompaa hiottavaa milloin missäkin asiassa. Ei aika pääse käymään tylsäksi, kun on miettivää ihan koko loppuvuodeksi ja loppuelämäksikin ;-)


KUNTOISAA ENSIVIIKKOA KAIKILLE!


T. Krisse Tuominen tai ihan vaan Läski Urpo Apina näin hyvien tuttavien kesken <3

Kommentit

Suosituimpia blogeja (blogin koko ajalta)

Aappena päätti kisavuotensa komiasti Bullfarmilla!!!!

The World's First-Ever Take the Edge is out NOW!

Cyberpunk movies to inspire your genre gaming (plus some gaming stuff, too!)

Kotona leppäämässä tuaas